huomenta. ulkona on taas tosi kylmä. tänää ois sitten se läähärin tapaaminen ja siitä hoitoon menemisestä keskustelu. mie todella haluisin sinne. mut jos yhtään tunnen niit polin ihmisii ni ei ne mua sinne laita. mut musta tuntuu et se on ainut paikka, missä mie voisin päästä alkuun parantumisessa. ja et voisin syödä taas

no päivä on mennyt taas syömättä. ahistaa. koko ajan on sellainen tunne et huomisessa palaverissa minut lytätään täysin ja sanotaan etten pääsekkään hoitoon. sanotaan et mun pitää pärjätä pelkällä polilla. mä tiedän et se ei riitä. ei enää. tarviin paljon enemmän apua. siksi haluan sinne hoitoon. haluan taas oppia syömään ja nauttimaan siitä. saada edes yksi pala suusta alas( ilman et kulutan tai oksennan sen) mut mä tiedän ja oon varma et kukaan ei välitä. niille on ihan sama. no mut oon ehkä hullu mut jos ne ei auta niin mul ei ole mitään väliä syönkö enää. sit en enää edes jaksa yrittää. en jaksa nyt kirjoittaa enempää, koska ahistaa ja huippaa pahasti, mut päivittelen taas myöhemmin.

why give it to ruin my life,
why should I let it take over my mind,
why can not I fight against it?

because I can not, because I'm tired
on the other hand I do not even want to.
I want to be light and delicate fairy,
as beautiful as a dream.
None of defiance of the death of beauty.

siinä taas jotan mun tuotoksia. ei kovin hyvä, mut kai se oli pakko laittaa tänne

itken taas kuin mikäkin vauva. joo polilta soitettiin ja sanottiin et huomen ois sit lääkärin aika. ne on miettiny sitä et voisin ehk mennä takasin osastolle ja olla siel hiukan kauemmin. pelkään vaan et nyt ne sit päättää etten voi asua enää kotona ja et joudun takaisin laitokseen. sinne en meinaan mene. nii ja pyörryin eilen illalla kun olin menossa hakemaan nenäliinoja. niin ihana nuhani. ahistaa. ja sit kun e tiedä minkälaista siel nykyään on ja miten ne suhtautuu tälläseen läskipaskaan.
juu. polilt soitettiin ja sit ne kysy vointia ja kerroin et oon pyörtyilly ja en ole syönnyt. pyysin sit päästä tskasin osastolle, koska siel ne vois oikeesti ehkä auttaa. no mulle oli sit varattu huomiseksi klo 14 lääkärin aika, josssa keskustellaan osastohoidosta. aloin sit itkee ja itkin ja sanoin et oikeesti mie haluun osastolle et tästä ei tuu mitän enää. kaikki kärsii ja erityisesti minä. mä en psyty enää syömään. sit se sano et sen mielestä mä tarviin muutakin apua nyt. et ainakin mitä mä ymmärsin niin sen mielestä mun on hyvä mennä vähäksi aikaa osastolle. ja mä tarviin sitä. mä en kestä enää kauan. sit jos oikeesti nyt ne päättää etten tarvi osastoo niin en tiedä mitä teen.
mut en mä silti minnee nuorisootii,kuntoutuskotii tai lastenkotii haluu. kyl ´mie kotona voin olla ja mun on hyvä olla, jos ensin saan apua siihen et opin syömään.

huomen pitäs sit soittaa polille. ahistaa vaan ku joutuu taas kertoo ettei ole syönnyt mitään ja paino on taas laskenut alle sen mitä se ei saannu laskee käyntien välissä. nii ja just katoin mun verenpaineet on aika koholla 140/80. en tajuu miksi. eikö niiden pitäs ola alhasia jos ei ole syönnyt. no oli kiva taas jutella h:n kanssa. se on niin lämmin ihminen kuin vain voi olla.

juu oltii tänää kouvolas ja sain kassiini bodyshopista taas kasan tuotteita. vartalovoin (satsuma), kuorintavoiteen(mango) ja kylpygeelin(satsuma). enkä tuhlannu kuin joku 15 euroo.
tänää on taas menny melkein syömättä. kaks haarukallista olen syönnyt, mutta kuluttanut tai oksentanut ulos. 4 kuppia teetä on mennyt et pysyn hereillä. ja ilta paino näyttää kivasti alaspäin.

itkin ja raivosin vaihteeksi iskälle siitä kun se ei ymmärrä. sille paras keino on mun lyttääminen ja kiristäminen. raivosin sille ku se ei suostu siihen et hakisin lähetettä osastolle. et oikeesti oppisin syömään. sen mielstä oon paska ja mulla ei ole mitään väliä.

itken taas koko illan. luulin et oon jo turtunut mut en. oon niin usein halunnut lopettaa tän kaiken, mut sit on tullu pilkahdus et kyl tää tästä. mutta aina se on menny toisin. mä en jaksa. en enää. en jaksa edes yrittää pärjätä. minusta ei vaan ole siihen enää. oon liian väsynyt. mua sattuu joka paikaan. niin henkisesti kuin fyysisestikin.

olipa tosi hauska retki kouvolaan. kun tulin takasin niin sama meno jatkuu. nyt olen pelle ja pelleilen ruuan kanssa. esitän muka etten voi syödä. huusin sit takasin et syömishäiriö ei ole pelleilyä. tää päivä menee sit taas syömättä ja hirveessä ahistuksessa.

helvetin kivaa pivää vaan.

on se niin kivaa kun oma iskä haistattaa koko ajan paskat ja haukkuu. sit kun sille sanoo siit takasin niin sit se vaan lyttää minut kasaa. nyt oon sille vaan läskipaska ja pelkkää ilmaa. se ei suostu enää tekee mitään. on kuulemma aivan sama syönkö ja kuolenko. no selvä asia tuli ihan saatanan selväksi. mitä syytä mul on enää edes yrittää parantua. ei mitään. siin taas nähtii miten ihanasti musta taas välitetään. tätä mä tarkoitin. kukaan ei välitä musta. ja se on ainut mitä mä pyydän. nyt tekis mieli oikeesti viiltää ja kunnolla ranne auki. millää ei oo enää mitään väliä. tätä tää on.
koht pitäs hoitajan tulla hakee mua sinne kouvolaan. taas joudun valehtelee et kaikki on ihan hyvin ja et ei oo mitään hätää. mä toivoivin vaan et kaikki ois hyvin ja et oikeesti voisin iloita asioista, mtu ei se niin mee.
kun jumala päättää et yks kärsii niin se kärsii myös koko ajan.
ei saa ees olla hetken rauhas. taas yks tuli huutaa mulle ovelle et oon kamala valehtelija kun pyysin tapaamista mun tukihenkilön kanssa.
tää päivä menee taas itkies ja syömättä. eli hyvää päivää mulle vaan

kiva herätä jo kolmen aikaa siihen kun maha kramppaa. sydän hakkaa tuhatta ja sataa ja ahistaa. no ei se mitään. pitää kärsiä jos haluaa olla laiha ja kaunis. tänään on sit lähtö sinne kouvolaan muutaman muun syömishäiriöisen kanssa. koneella soi beauty from pain. niin osuva biisi.

ahistaa ajatus siitä mitä tulevaisuus on. vaaka näytti taas puoli kiloa pois eilisestä ja arvatkaa kuinka ylpee olin. oon pudottanu jo 23,5 kiloo kesän lopusta.

eilen tuli otettuu ihan liikaa nestareita. pitäs vähentää, mut ne on mulle turvana. ja sit ostin eilen myös kilostop-tabletteja.
vittu kaikkee tätä paskaa. miksi en vaan voi olla niin kuin ennen.

Mun sydäntä et pysty särkemään,
se on kivestä tehty ja sisällä jään.
Hetken surra saatan mut en itkemään jää
tää maailma pyörii vaan pyörimistään.

Saat kovasti yrittää,
silti onnistu et,
minä onnistun tässä,
tiedä se.

Päivä päivältä kauniimpi
hetki hetkeltä laihempi
hymy leveämpi
onnistumisen hetki.

Saavutin sen
olen onnellinen.
Ei tarvi huolehtii musta
tiedän sen.

muistan kun olin ihan pieni, silloin mun yks kaveri tokaisi mulle et läskit ei voi saada lapsia. se on totta. mut en mie lapsia haluakkaan. haluan vaan olla laiha ja kaunis satuprinsessa pinkissä paljettimekossaan.
kirjoitin tän runon joskus alkuaikoina kun aloin laihduttamaan:

Luut ja jäinen iho
jatkuva kylmyys
kirpeä omena ja vesilasi.

Olet kuin varjo

Unettomat yöt,
harhakuvat peilissä,
kylkiuihin liimautunut iho,
olet hento hiutale keiju

Olet pelottavan kaunis.
Pelkosi lumoaa.
Haluan olla kuin sinä.

Olet mielikuviani valtijatar kristalliunelma

Muut sanovat minun olevan sairas,
mutta he eivät nää sinua.
Eivät nää kuoleman kauneutta.

Mua ahistaa. tuntuu et mikään ei ole enää todellista. et seinät kaatuu päälle. oon oikeesti väsynyt. haluisin vaan et jotkut oikeesti ymmärtäs ja haluis auttaa ilman et ne heti ajattelee et ittepä olen tän ittelleni aiheuttanut. oon nyt kärvistelly tai itseasiassa elänyt kolme viikkoa alle 100kcal päivässä ja paino on tippunu ihan kivasti alas. koulu menee perseelleen, kun olen liian huonossa kunnossa kun en syö. Mut jotenkin rakastan tätä tunnetta. sitä et on nälkä ja et keho huutaa apua. silloin mie tiedän et mul on itsekuria ja et en ole turha. oon niin ylpee siitä et oon ennen joulua mun tavoitepanossa eli 39 kilossa ei siihen ole enää kuin paljon

Aamu alkoi taas ihanasti. Pääsin kotiin ehkä noin klo 12 aikaan ja sit suoraan vaa´alle. Taas oli tipunu yli kilo. olin onnellinen ja toisaalta en, koska haluan parantua ihan oikeasti. Kaikki tää anorektinen paska pilaa mun elämän. päivä on menny taas niin et söin lusikallisen perunamuussia, jonka sit oksensin kyl ulos. sit teki mieli mennä shoppailee ja sain sit haaviini uuden paidan, kaksi huivia, sukkahousut, koruja ja urheiluliivit ja rahaa ei menny kuin 50 euroo.
Vaihdoin myös nestarin merkiä kun toi entinen ei oikein tehonnu. täyttä paskaa koko lääke. polilla eivät edes välittäneet. no mkäs siinä sitten.
huomen pitäs mennä kotolan kanssa kouvolaan. ahistaa, koska tiedän et joudun siel syömään muiden nähden. vittu, miksi en vaan voi sanoo ei. kiva kuulla joka ilta ku iskä itkee et mitä mä teen itselleni ja sit mie taas villän, koska en osaa muuta kuin aiheuttaa paskaa muille. lopettaisin kyl tän anorektisen elämän jos se olis niin helvetin helppoa. oon itekkin ihan väsynyt. aamulla en jaksa nousta sängystä, koska olen itkenyt koko yön. ynm muut hiton oireet. ja sit on kiva viel tutee et kukaan ei oikeastaan välitä, vaikka paino on laskenu kandessa ja puolessa kuukaudessa melkein sen kaksikymmentä kiloa.

''But I know what it's like to want to die
how it hurts to smile,
how you try to fit in but you can't
and how you hurt yourself on the outside
to try to kill the thing on the inside''