tää päivä on menny niin kuin edelliset. ahdistaa vitusti noiden syöttämät ruuot. sit mun piti aamulla leipoo mansikkapiirakka. ei ois kiinnostanu pätkääkäänn. en mä jaksa mtn. täst päivästä ei hirveästi ole kirjoitettavaa. joten hyvät yöt

no niin nyt on sit taas uusi päivä selvitty jotenkuten. huomen mulla on palaveri täällä kello yhdeksän siitä pääsenkö pois kuun lopussa niin kuin olen lähössä. kaakinen haluaa kysyä mun mielipidettä lähtöön et haluanko lähtä ja jos haluan niin saan lähtä. olen aikuinen ni ne ei voi pitää minuu väkisin täällä. iskä hankki mulle kaksi marsun häkkiä. tarkoitus olisi et se voisi kulkea kumpaakin häkkiin. jos pääsen ens viikolla lomille niin käyn hakees faunattarest kaikki häkin tarvikkeet valmiiks jo. marsu tulee sit 1. helmikuuta. tänään olen syönyt jokaisella ruualla. laksoja olen ottanut keran kolme ja nestareita yhdeksän. annoin nestarit sit ohjaajille etten käyttäisi niitä enää. en tarvi niitä olen ihan hyvä näin. eräs tokas mulle et en saa laihduttaa koska sit en olis enää noora vaan joku tuntematon hento keijukainen. sori mun unelmani. juttelin tos ohjaajan kanssa päivällä siitä että olenko oikeasti valmis lähtemään, mut ei ne voi päättää mitä minä elämälläni teen. haluan parantua mutta voin tehdä tän sodan kotonakin. voin sotia sotani ja hävitä tai voittaa se. kaikki sanoo et mulla on viel monia hyviä vuosia edessä, mutta onko se näin. jihuu meidän koira saa pieniä pentuja. sellasia sulosia vipeltäjiä.

hei. on taas vierähtäny aikaa kun viimeks olen kirjoitellut. täs välis on tapahtunu paljon. olen ollut lähes vuoden osastolla ja nyt siirretty kuntoutuskotiin. vittu vihaan niit päättäjiä. ne ei tajuu mitää ne ei tajua kuinka vaikeeta se syöminen on. syömisen kanssa ollaan edistytty niin et olin tos viikko sit lahden sairaalassa nenämähä lerkuissa kun en ollut syönyt mitään yli viikkoon. nyt syön vain kaks näkkäriä päivässä. siihen asti ollaan päästy. sain uuden asunnon ja oli ihanaa kun sai tilaa ja muutenkin kun se on rauhallisella alueella. mun tukihenkilöt ja mtk ni on sitä mieltä etten voi asua yksin kun en syö. ei se niiden asia ole. mie ite kannan vastuun siitä. osastolla lihottivat minut lihavaks. tulopaino osastole oli 39 kiloo ja nyt se on jotain paljon enemmän. oon jo päättänytkin et ole kesällä laihempi et voisin ottaa aurinkoo tai ettei mun aina tarvis olla löysis tummis vaatteissa. olen taas alottanut laksojen ja nestareiden käytön. pelkään jättää ruokaa mun mahaan joten otan joka ilta laksoja et aamulla olis tyhjä maha. se vaa tarkoittaa sitä et herään neljältä järkyttäviin vatsakipuihin. mut hei se on pientä verrattuna tulokseen. pitää käydä odtaa lisää nii ku alkaa loppumaan. otan joka ilta neljä ja päivällä yhteensä kuusi tabletti laksoja ja nestareita menee kaksitoista. päätin et nyt sit laihdutan kunnolla. on eräs ihminen joka haluis tukea mua täs taistelussa mutta mie en halua että joku toinen joutuu painaa hartioillaa tätä mitä minä joudun kantamaan. se on aivan liian paljon. olen sisäistänyt nyt sen et kaikki tää alkoi kiusaamisesta ja hyväksi käytöstä. kuulemma pitäs puhua siitä, mut kenelle. en ainakaan kenellekkän täällä. auttaisiko se sit ollenkaan vai pahentaisiko se vaan mun oloa. ota nyt selvää siitäkin. tää henkilö haluis niin kovasti auttaa mut kun ei hän osaa tai pysty. tää on taisteltava ihan yksin tää taistelu. joko voitan tai hävän tän mut mie teen sen yksin. sen taistelun voittaminen onkin jo taistelu erikseen

Hei. en ole paljon kirjotellu. no kuitenkin. nyt olen vielä kymenettä viikkoa hoidossa sh;n takia. sanotaanko et täällä olo on täyttä helvettiä. ei noilta hoitajilta saati lääkäreiltä löydy yhtään inhimillisyyttä. pääsin eilen eroon vierihoidosta ja eristyksestä. niiden oli tarkoitus lihottaa mua pitämällä muo kolme viikkoa eristettynä huoneeseen. mietin vaan et miten se muka auttaa tai saati parantaa mun psyykkistä kuntoa. ei mitenkään, se tekee vaaan päinvastoin. no kumminkin tänään paino oli 43,4 eli tippuu koko ajan. olen miettinyt et minksi ihmeessä taistelen vastaan. helpompa olis vaan alistua ja kuolla. lomia en saa tänä kesänä olenkaan. katotaan vasta syyskuussa sanoi lääkäri ja varotti et mun pitää valmistautua olemaan täällä jopa vuosi. kokonainen vuosi. ihan kuin mulla ei olis omaa elämää olenkaan. taas joudun pitämään välivuoden osaston takia. en valmistu varmaan koskaan täl menolla. vihaan tätä paikkaa yli kaiken. mie en saa edes ulkoilu lupia koska noi pelkää et tapan itteni hyppäämällä tosta kalliolta alas. jes. eli se tietää koko loppu kesää osaston sisällä. tuun hulluksi. tänne tullaan terveenä mut täältä lähdetään hulluna. se nyt on aivan selvä asia. yritän viel tänää päivittää toisen kerran tätä blogia ja tästä lähin joka päivä. tääl meinaantapahtuu joka päivä jotain mistä pitää raportoida. tääl on niin tyranni säännöt et olla ja voi

ahdistaa. nää tääl osastol ei laske mua edes ulos. syöttävät pään täytee vaan tarvittavia. viiltelin taas noin kuukauden tauon jälkeen kunnolla ja ei ku noi hoitajat ratsaa huoneen. mitä vittua. oon niin väsynyt ku en yöllä pysty nukkumaan ja rauhoittavat vaikuttavat. syömiset on menny perseelleen. pelkkä tummleipa ja maito plus salaattii. ei muuta. tarkotus ois täältä pois päästä ennen kesän alkua

no oon nytsit osastolla. pieleen menneen itsarin takia. taas. sanotaan suoraan et tää no yhtä helvettiä tämä elämä. olen kokenut millainen helvetti on. saan täällä jatkuvasti ahdistuskohtauksia ja kukaan ei huomaa. ketään täällä ei kiinnosta muu kuin raha. se on absoluttinen totuus. en ole jaksanut paljon tänne kirjoitella. ahdistaa. voi kun joku tulisi viereeni ja sanois et kaikki on hyvin nyt. joku kantais minut harteillaan taivaaseen, siellä en tuntisi mitään ja näkisin vihdoin sen valon. haluan levätä nukahtaa mutten koskaa herätä kuljen mustaa pimeää käytävää. ei ole valoa. siellä ovat van anoreksia ja arvet. Huudan: ottakaa minut! antakaa minun kuolla! antakaa minun huutaa, raivota ja ampukaa minut sitten, niin et pääsen pois täältä. rukoilen joka ilta, että joku antaisi kaiteen jolla kiivetä sinne missä on valoa.

nii joo

En ole koskaan sanonut olevani itserakas tai edes halunnut olla sellainen. Onko se itserakkautta jos haluaa edes vähän huomiota. Edes sillai et joku sanoisi kuinka hyvä olen jossakin tai että välittää. Ei ei edes niin vähän. Kaikki vaan niin ihkuttaa mun kaveria ja muita. Jopa oma isäni. ``katso tota a:ta.Se osaa piirtää. Miksi et voi sinäkin opetella. Olisi kiva jos olisit kuin hän. hän on niin ihana ja kiltti. Ajattele nyt vähän A:kin, se on masentunut. Älä sano sitä tai tätä. Vitut minuu enää kiinnostaa. Kaikki vaan on niin kilttejä sille heti kun se ajattelee et satuttaa itseään, mut musta ei välitetä haukutaan ja valitetaan vaan. Ei sillä, on se mullekkin tärkee, mut ei se ole yksin. miekin oon täällä.
No ei se mitään. Ei minua tarvi huomata. Olenhan koko ikäni ollut vain muiden sätkynukke ja aina kun mulla on ollut paha olla niin se on vaan ollut esitystä että saisin huomiota.....
Tänää oli poliaika. Vihaan mun psykaa. iha oikeasti. siis jakelee vaan samoja vanhoja esitteitä syömishäiriöstä, mitä on antanut mulle jo varmaan sata. Sit se toistelee et mun pitäs lopettaa, mut ei auta yhtään. Sit kun sanon sille, että olen yrittänyt yksin, mutta en pystynyt siihen. Ei mitään vastausta. Sama oli oastolla. Niiden oli pakko laittaa mut pakkohoitoon, mut ei sit auttanut muo mitenkään. Onneks muuutan sunnuntaina asumaan yksin. Kukaan ei valita mistään. Eikä musta tarvi välittää. Ei ne sitä kyl ole tehny tähän päivään mennessäkään. Saan ainakin luovuttaa ja laihtua niin että joskus ehkä sittenkin olen onnellinen.
Vittu että vihaan miehiä(sori paha kielenkäyttöni). tiesin et se petti mnuu. Ei voinnu myöntää. Haukku minut tiistaina lyttyyn. Huusin sille sit koko sen yön. Karjuin vaan ihan täyttä.
En ymmärrä yhtään. En käsitä. Tartuin sit vaan veitseen ja viilsin. Teki niin hyvää nähdä kuinka lämmin punainen veri virtaa paidan hihan läpi farkuille. En tuntuenu mitään. En mitääån. Se oli vaan vapauttavaa. Oisin niin halunnu kuolla, unohtaa ja päästä pois tästä helvetistä missä vallitsee anoreksia ja muu paska.