hei. on taas vierähtäny aikaa kun viimeks olen kirjoitellut. täs välis on tapahtunu paljon. olen ollut lähes vuoden osastolla ja nyt siirretty kuntoutuskotiin. vittu vihaan niit päättäjiä. ne ei tajuu mitää ne ei tajua kuinka vaikeeta se syöminen on. syömisen kanssa ollaan edistytty niin et olin tos viikko sit lahden sairaalassa nenämähä lerkuissa kun en ollut syönyt mitään yli viikkoon. nyt syön vain kaks näkkäriä päivässä. siihen asti ollaan päästy. sain uuden asunnon ja oli ihanaa kun sai tilaa ja muutenkin kun se on rauhallisella alueella. mun tukihenkilöt ja mtk ni on sitä mieltä etten voi asua yksin kun en syö. ei se niiden asia ole. mie ite kannan vastuun siitä. osastolla lihottivat minut lihavaks. tulopaino osastole oli 39 kiloo ja nyt se on jotain paljon enemmän. oon jo päättänytkin et ole kesällä laihempi et voisin ottaa aurinkoo tai ettei mun aina tarvis olla löysis tummis vaatteissa. olen taas alottanut laksojen ja nestareiden käytön. pelkään jättää ruokaa mun mahaan joten otan joka ilta laksoja et aamulla olis tyhjä maha. se vaa tarkoittaa sitä et herään neljältä järkyttäviin vatsakipuihin. mut hei se on pientä verrattuna tulokseen. pitää käydä odtaa lisää nii ku alkaa loppumaan. otan joka ilta neljä ja päivällä yhteensä kuusi tabletti laksoja ja nestareita menee kaksitoista. päätin et nyt sit laihdutan kunnolla. on eräs ihminen joka haluis tukea mua täs taistelussa mutta mie en halua että joku toinen joutuu painaa hartioillaa tätä mitä minä joudun kantamaan. se on aivan liian paljon. olen sisäistänyt nyt sen et kaikki tää alkoi kiusaamisesta ja hyväksi käytöstä. kuulemma pitäs puhua siitä, mut kenelle. en ainakaan kenellekkän täällä. auttaisiko se sit ollenkaan vai pahentaisiko se vaan mun oloa. ota nyt selvää siitäkin. tää henkilö haluis niin kovasti auttaa mut kun ei hän osaa tai pysty. tää on taisteltava ihan yksin tää taistelu. joko voitan tai hävän tän mut mie teen sen yksin. sen taistelun voittaminen onkin jo taistelu erikseen