nii joo

En ole koskaan sanonut olevani itserakas tai edes halunnut olla sellainen. Onko se itserakkautta jos haluaa edes vähän huomiota. Edes sillai et joku sanoisi kuinka hyvä olen jossakin tai että välittää. Ei ei edes niin vähän. Kaikki vaan niin ihkuttaa mun kaveria ja muita. Jopa oma isäni. ``katso tota a:ta.Se osaa piirtää. Miksi et voi sinäkin opetella. Olisi kiva jos olisit kuin hän. hän on niin ihana ja kiltti. Ajattele nyt vähän A:kin, se on masentunut. Älä sano sitä tai tätä. Vitut minuu enää kiinnostaa. Kaikki vaan on niin kilttejä sille heti kun se ajattelee et satuttaa itseään, mut musta ei välitetä haukutaan ja valitetaan vaan. Ei sillä, on se mullekkin tärkee, mut ei se ole yksin. miekin oon täällä.
No ei se mitään. Ei minua tarvi huomata. Olenhan koko ikäni ollut vain muiden sätkynukke ja aina kun mulla on ollut paha olla niin se on vaan ollut esitystä että saisin huomiota.....
Tänää oli poliaika. Vihaan mun psykaa. iha oikeasti. siis jakelee vaan samoja vanhoja esitteitä syömishäiriöstä, mitä on antanut mulle jo varmaan sata. Sit se toistelee et mun pitäs lopettaa, mut ei auta yhtään. Sit kun sanon sille, että olen yrittänyt yksin, mutta en pystynyt siihen. Ei mitään vastausta. Sama oli oastolla. Niiden oli pakko laittaa mut pakkohoitoon, mut ei sit auttanut muo mitenkään. Onneks muuutan sunnuntaina asumaan yksin. Kukaan ei valita mistään. Eikä musta tarvi välittää. Ei ne sitä kyl ole tehny tähän päivään mennessäkään. Saan ainakin luovuttaa ja laihtua niin että joskus ehkä sittenkin olen onnellinen.
Vittu että vihaan miehiä(sori paha kielenkäyttöni). tiesin et se petti mnuu. Ei voinnu myöntää. Haukku minut tiistaina lyttyyn. Huusin sille sit koko sen yön. Karjuin vaan ihan täyttä.
En ymmärrä yhtään. En käsitä. Tartuin sit vaan veitseen ja viilsin. Teki niin hyvää nähdä kuinka lämmin punainen veri virtaa paidan hihan läpi farkuille. En tuntuenu mitään. En mitääån. Se oli vaan vapauttavaa. Oisin niin halunnu kuolla, unohtaa ja päästä pois tästä helvetistä missä vallitsee anoreksia ja muu paska.